Matkustamoon ensimmäinen kunnostettu istuin ja verhotMaanantai 21.4.2025 - Erja Reinikainen Caravellen matkustamon sisutus ja kalustus on ollut työn alla käytännöllisesti katsoen Arlandasta asti, siis kohta jo kolme vuotta. Sisäpintoja on siistitty, eristetty, uusittu, verhoiltu ja maalattu. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että pintoja valmistuu, tehty työ alkaa tuottaa tulosta ja palkita tekijöitä – sekä tietysti koneella vierailevia. Koneen etuosaan on rakennettu malliksi väliseinien rajaama matkustamon etuosa, johon tullaan asentamaan neljä istuinriviä Arlandasta tuotuja Caravellen istuimia. Istuinrunkoja kunnostettiin ja maalattiin viime syksynä. Istuinpäälliset pestiin ja korjattiin viime kesänä. Nyt päästiin kokoamaan demoistuinta, jossa kaikki osat ovat paikoillaan. Istuimiin teetettiin uusia vaahtomuovisia pehmusteosia kaksi per istuin: selkänojapehmuste, joka muotoiltiin alkuperäismallin mukaan, ja istuinosan paksu, muotoon viistetty tyyny. Istuinpäällisen alkuperäisiä päälliskankaita on kolme per istuin: selkänojan huppu, selkänojan takaosan verhoilu istuintaskuineen ja istuintyynyn päällinen. Selkänojan huppu kiinnitetään istuinrunkoon tarranauhoilla, istuintaskuosa ruuveilla ja tarranauhoilla. Istuinosan pehmustetta ja päällistä pitää paikoillaan neljä istuimen alla sijaitsevaa nepparia. Turvavyön puolikkaat ovat lukkokoukuilla kiinni istuinrungossa. Kuva: Erja Reinikainen Istuimien varustelu tehdään ulkona kuormalavojen päälle rakennetussa jigissä, jossa istuinrungon jalat ovat kiinni normaalin istuinkiskon pätkässä. Näin työskentelytilaa istuimen ympärillä on enemmän kuin matkustamossa. Järjestely osoittautui toimivaksi, asennuskorkeus oli hyvä ja sääkin suosi demoistuinta koottaessa. Oikean asennusjärjestyksen ja työmenetelmien kehitys vaati pähkäilyä, joten ensimmäisen istuimen varusteluun kului lähes koko päivä. Kuva: Erja Reinikainen Matkustamon alkuperäiset verhot irrotettiin pestäväksi ja korjattavaksi vuosi sitten. Verhot olivat yllättävän hyväkuntoiset eikä suurempia korjauksia tarvittu. Etuosan matkustamoon asennettiin kymmenen verhoa. Verhot on kiinnitetty ylä- ja alareunastaan neppareilla verhokiskon rullaliukuihin. Neppareita on 28 kpl per verho ja niiden kiinnittäminen liukuihin vaati sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttäkin. Kuvat: Erja Reinikainen Kun kolmen istuttava matkustamoistuin oli tuotu matkustamoon ja verhot paikoillaan, voitiin hymyillä tyytyväisinä. Näin oli saavutettu Caravelle-projektissa jälleen yksi merkkipaalu: matkustamo alkaa näyttää lentokoneen sisätilalta, pitkästä aikaa. Ja hyvältä näyttääkin. Kuva: Erja Reinikainen Kuva: Jouko Tarponen |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Caravelle, OH-LEA, Sinilintu |