Caravellen tutkakuvun korjaus loppusuoralla

Lauantai 4.2.2023 - Tiistaikerholainen


In English

Ruotsista Suomen tuodun Caravelle III:n (SE-DAF) koneen vaurioituneiden osien korjaus on jatkunut Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhossa. Käynnissä ovat koneen nokan tutkakuvun, kuvun alla olevan paineseinän kehän, siiven kärkien sekä oikeanpuoleisen korkeusvakaajan kärjen korjaukset.

Blogi_2023-03-01.jpg

Blogi_2023-03-02-03.jpg

Kuvat: Reijo Siirtola

Tutkakupuun reiän tehnyt törmäysvaurio on saatu korjatuksi. Siinä uusittiin lasikuitulaminoinnilla kuvun reunassa ollut noin 30 x 20 cm suuruinen aukko. Törmäys oli sattunut juuri kuvun yhden kolmesta kiinnityspultin ja sen suojaluukun kohdalle. Törmäyksen seurauksena pultti suojuskoteloineen oli tärveltynyt käyttökelvottomaksi, mutta onnistuimme oikaisemaan pahoin vääntyneen kiinnitysruuvin luukun uudelleen käytettäväksi. Tutkakupu kiinnittyy kolmella pultilla alla olevan nokan paineseinän ulkokehään.

Blogi_2023-03-04.jpg

Kun kuvun vaurio saatu laminoitua ehjäksi ja kuvun halkeillut pinta korjattua, kupu pohjamaalattiin mustalla spraymaalilla. Pintaa vielä paklattiin ja hiottiin epätasaisuuksien poistamiseksi. Lopullisen pintamaalin kupu saa, kun vauriokohta on kokonaan korjattu.

Blogi_2023-03-05-06.jpg

Blogi_2023-03-07.jpg

Blogi_2023-03-08-09.jpg

Kuvat: Reijo Siirtola

Oli vuorossa aukon puhkaiseminen kupuun kiinnityspultin suojaluukulle. Aukon muoto piirrettiin kuvun pintaan alkuperäistä luukkua sapluunana käyttäen. Tämän jälkeen aukko sahattiin piirtoviivaa pitkin pistosahalla. Sahausjälki hiottiin viilalla. Sahatun aukkoon piti vielä tehdä kaulus, jota vasten luukku painautuu ja johon tehdään reiät luukun kahta pikalukitusruuvia varten. Reikien kohdalle kauluksen sisäpuolelle kiinnitetään luukussa olevien kahden pikalukitusruuvin lukitusjouset.  

Blogi_2023-03-10.jpg

Blogi_2023-03-11.jpg

Kuvat: Reijo Siirtola

Aukkoon tuleva kaulus tehtiin laminoimalla. Sitä varten lasikuitumatosta leikattiin aukollisia paloja luukun kaulusta varten. Tämän jälkeen kiinnitysruuvin luukku teipattiin kiinni aukon reunoihin ja tuettiin siihen kahdella vanerilistalla. Luukun sisäpuolelle laitettiin suojakalvo, jottei luukku liimaudu sen toiselle puolelle laminoitaviin lasikuitukangaskerroksiin. Luukku toimi siis laminoinnin tukiseinämänä. Epoksilla kastutetut lasikuitukankaat laminoitiin telalla kerros kerrokselta peittämään luukun aukoa.

Blogi_2023-03-12.jpg

Kuva: Reijo Siirtola

Laminoinnin kuivuttua luukku irrotettiin, jolloin alta paljastui aukollinen kaulus. Kauluksen aukon reunat tasattiin. Tämän jälkeen tehtiin kaulukseen reiät luukun kahdelle pikalukitusruuville. Kauluksen alapintaan reikien kohdalle kiinnitettiin alkuperäiset ruuvien lukitusjouset.

Blogi_2023-03-13-14.jpg

Vasen kuva: Reijo Siirtola

Luukun toiminta testattiin painamalla luukku kaulusta vasten niin, että lukitusruuvit työntyivät reikiinsä. Sitten luukku lukittiin painamalla ruuveja sisäänpäin ja kääntämällä niitä samalla 90 astetta. Näin ruuvien päissä olevat kolot lukittuivat kauluksen alla oleviin jousiin. Hyvin toimi, eli kiinnityspultin luukku oli saatu asennettua paikalleen.

Blogi_2023-03-15-16.jpg

Blogi_2023-03-17.jpg

Kuvat: Reijo Siirtola

Seuraava työ on rakentaa tutkakuvun vauriokohtaan uusi ruuvikiinnitys, jolla tutkakuvun kehä kiinnitetään kuvun alla olevan Caravellen nokan paineseinän kehään. Alkuperäinen ruuvikiinnityshän tuhoutui kupuun kohdistuneessa törmäyksessä.

Kuvat Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Avainsanat: ilmailuhistoria, Caravelle, SE-DAF, Sven Viking, Tiistaikerho


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini