Caravellen tutkakuvun maalipinnan korjaus

Keskiviikko 7.12.2022 - Tiistaikerholainen


In English

IMY:n omistaman Caravelle III:n (SE-DAF) keulasta irrotetun tutkakuvun halkeilleen maalipinnan korjaus on meneillään Tiistaikerhossa. Samalla on korjattu tutkakuvun saamaa pahaa vauriota.

Blogi_2022-32-01.jpg

Kevlarisen tutkakuvun pinta on massattu, jonka jälkeen siihen on vedetty mattamusta maalipinta. Musta maalipinta on monesta kohtaan halkeillut ja lohkeillut. Tällöin alta on paljastunut valkoista massaa ja sen alla olevaa kevlarpintaa.

Blogi_2022-32-02.jpg

Blogi_2022-32-03.jpg

Tutkakuvun pinnan lohkeillutta maalia ja alla olevaa valkoista täytemassaa poistettiin taltoilla aina kevlarpintaan saakka. Tämän seurauksena tutkakuvun pintaan muodostui uria ja kuoppia. Urat ja kuopat päätettiin täyttää epoksitasoitteella. Tasoite sopii hyvin myös lasikuitumatolla paikatun tutkakuvun vaurioalueen tasoittamiseen ja hiomiseen.

Blogi_2022-32-04.jpg

Blogi_2022-32-05.jpg

Blogi_2022-32-06-07.jpg

Kevyttä epoksitasoitetta (Lightweight Epoxy Filler) ja sen kovetetta ostettiin Biltemasta. Tuotteen ohjeen mukaisesti sekoitettiin tasoite-erä. Tasoitetta levitettiin metallilastoilla tutkakuvun pinnan kuoppiin sekä lasikuitumatolla umpeen laminoituun vauriokohtaan. Tasoitteen levittämisessä käytettiin myös ohutta taipuisaa vaneriviilua, jota vedettiin kuvun muotoa mukaillen pitkin kuvun pintaa. Näin tasoite saatiin noudattamaan kuvun kaarevaa muotoa. Jouduttiin tekemään useampi tasoite-erä, ennen kuin kaikki urat oli täytetty ja tasoitettu.

Blogi_2022-32-09.jpg

Blogi_2022-32-10-11.jpg

Tasoitteen kuivuttua se hiottiin. Hiota tehtiin pääosin käsin. Käsin hiomalla saa paremman tuntuman tutkakuvun kaarevaan pintaan kuin koneella hiottaessa. Hionnan jälkeen tasoitekäsittely ja sen hionta uusittiin, jotta saataisiin mahdollisimman hyvin kuvun pinnan muotoa noudattava tasoitteella paikattu pinta.

Blogi_2022-32-13-14.jpg

Blogi_2022-32-15.jpg

Kahden tasoite- ja hiontakerran jälkeen tutkakuvun pinta päätettiin pohjamaalata. Maaliksi valikoitui Spray MAX Primer filler ja se ostettiin Pintavärin liikkeestä. Tämä maali täyttää hyvin hiotun pinnan pieniä epätasaisuuksia ja on uudelleen hiottavissa sekä pohjamaalattavissa.

Blogi_2022-32-16.jpg

Blogi_2022-32-17.jpg

Hiottuun tutkakuvun pintaan levitettiin kaksi spraymaalikerrosta. Ennen maalausta suojattiin tutkakuvun kiinnityspulttien suojakansien aukot. Vaikka pohjamaalauksen jälkeen lopputulos näyttikin varsin hyvältä, paljasti tasainen mattamusta maalipinta, että joudumme vielä joissakin kohtaa paklaamaan ja hiomaan tutkakuvun pintaa, ennen kuin saamme sen täysin tasaiseksi ennen pintamaalausta.

Kuvat: Lassi Karivalo

Avainsanat: ilmailuhistoria, Caravelle, SE-DAF, Sven Viking, Tiistaikerho


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini