Caravellen purkaminen kuljetuskuntoon, vaihe 2 - päiväkirjaSunnuntai 3.7.2022 - Reino Myllymäki Kesäkuun alkupuolella Ilmailumuseoyhdistyksen purkuryhmä kävi purkamassa yhdistyksen Sud Aviation SE 210 Caravelle III -koneesta korkeusvakauttimen, sivuvakaajan ja -peräsimen, moottorikehdot sekä ainakin laskutelineluukut. Myös siiven ja rungon liitospultteja avattiin. Caravellen purkamisen kuljetuskuntoon kakkosvaihe alkoi sunnuntaina 3.7., kun Finnswan vei kuusihenkisen ryhmän Ruotsiin. Tulemme seuraamaan tämän ryhmän edesottamuksia samaan tapaan kuin ensimmäisessä vaiheessa seurattiin, pinomuotoisella blogilla. Perjantai 8.7.Perjantai kului merikonttia pakatessa ja valmisteltaessa purkutyömaata kuukauden hiljaiseloa varten. Kuvat: Pekka Simula. Hyvillä fiiliksillä kuusihenkinen komennuskunta jätti Caravellen Arlandaan odottamaan seuraavaa kertaa, jolloin Caravelle pakataan rekkoihin ja kuljetetaan Suomeen, ja lähti merimatkalle kohti kotia. Kakkosvaiheen purkamisen seuranta päättyy tähän. Torstai 7.7.Edellisen työsaavutuksiltaan varsin näyttävän päivän jälkeinen torstai tuntui varsin vaatimattomalta. Työt kuitenkin jatkuivat ja iltaa myöten painettiin muun muassa varastojen siirron kanssa. Tuosta edellispäivästä kuulemma vitsailtiin, että SE-DAF oli ainoa SAS:n kone (vaikka entinen sellainen onkin), joka oli päivän mittaan ilmassa... Kuva: Pekka Simula. Koneen Suomeen siirron valmistelu jatkui. Päivän erikoisuuksiin kuului SE-DAF:n ohjaamoon ilmestynyt lentotaitoinen miehistön jäsen, jota yritettiin antaumuksella karkottaa virkapaikaltaan. Lopulta se onnistui. SAS:n ohjaamomiehistöjen kun oletetaan olevan tällä hetkellä lakossa... Kuvat: Pekka Simula. Iltapäivällä pidettiin muuten Ahola Transportin kanssa kuljetusta koskeva palaveri. Tällä tietoa SE-DAF lähtee Arlandasta 18.8. klo 22:n jälkeen ja tulee Suomeen 19.8. Keskiviikko 6.7.Päivä kului runkoa nostettaessa eroon siivistä. Lisäksi siipiä valmisteltiin irroitettavaksi toisistaan. Kolmanneksi siirrettiin huomattava määrä Caravelle-materiaalia Arlanda Flygsamlingar -museon varastoista projektin omalle kontille. Kuva: Jan Forsgren. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Jan Forsgren. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Jan Forsgren. Kuva: Pekka Simula. Kuva: Jan Forsgren. Intervallikuvauksella tehty video 1/2. Stillkuvaus: Pekka Simula, videoeditointi: Reino Myllymäki. Musiikki Luca Tomassini: Dark Galaxy. Intervallikuvauksella tehty video 1/2. Stillkuvaus: Pekka Simula, videoeditointi: Reino Myllymäki. Musiikki SoundGrenade: Honor in Blood. Tiistai 5.7.Päivän ohjelmassa oli molempien siipien sisempien johtoreunojen sekä päälaskutelineiden taaemman pyöräparin irrottaminen. Lisäksi purettiin vasemman siiven kainalopeltejä. Kuvat: Pekka Simula. Päivän päätteeksi siirrettiin projektiin kuuluvaa SAS:n Caravelle-materiaalia Arlanda Flygsamlingar -museon varastolta Caravelle-projektin kontille. Maanantai 4.7.Työt päästiin aloittamaan parin viikon juhannustauon jälkeen. Päivä kului viimeisiä siipien kainalopeltejä irroiteltaessa, nokkalaskutelineen sinsäänottoa valmisteltaessa ja koneen kokoamisen kannalta olennaisimpien irrotettujen osien pakkaamisessa elokuista siirtoa ajatellen. Kuva: Markku Ahokoski. Kuvat: Pekka Simula. Sunnuntai 3.7.Kuva: Janne Salonen Tänään 3.7. Finnswan vei 2. vaiheen purkuryhmän Ruotsiin. Purkuryhmän tarkoituksena on maanantaista 4.7. alkaen edistää koneen kuljetuskuntoon saattamista. Muokattu 8.7.2022 21:32: 5.7. päivitetty |
Avainsanat: ilmailuhistoria, Caravelle, SE-DAF, Sven Viking |