Caravellen ensimmäinen näyttelyTiistai 24.6.2025 - Erja Reinikainen ja Ismo Matinlauri Caravelle-projektissa oli kunnianhimoinen tavoite saada tänä kesänä matkustamo niin valmiiksi, että takaosaan voitaisiin pystyttää ensimmäinen teemanäyttely. Matkustamon etuosan neljä penkkiriviä valmistuivatkin jo toukokuun puolella. Matkustamon takaosan avoimen näyttelytilan matto oli kriittisin osuus näyttelyn kannalta. Se saatiin paikalleen toukokuun lopulla. Sen jälkeen enää puuttuu katon verhoilu sekä sivuseinien ilmanvaihto- ja kaiutinrivistön pinnan viimeistely sopivalla alkuperäistä muistuttavalla ritilämateriaalilla. Näiden keskeneräisyys ei kuitenkaan haittaa näyttelyn pystytystä, joten kesäkuun alussa voitiin aloittaa näyttelyn valmistelu. Caravelle-näyttelyn esittelytaulujen sisältöä ja kuvitusta aloitettiin valmistelemaan jo talvella. Apua materiaalin laadinnassa ja kuvien etsinnässä saatiin Caravelle Suomessa -kirjan toiselta kirjoittajalta Juha Klemettiseltä sekä Caravellen suunnittelu/tekniikkatiimiltä. Aineiston taittamisen roll-up vuotien painattamista varten teki Kai Asplund. Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon apua tarvittiin myös: roll-up telineet avautuvat normaalisti noin 220 cm korkeiksi, mutta Caravellen matkustamoon telineet oli lyhennettävä 180 cm mittaan. Turun tiimistä löytyi osaamista lentoemäntänuken pään valmistamiseen, lopputulos on hieno. Kiitos kaikille näyttelyvalmistelussa avustaneille! Kun suunnitellut materiaalit saatiin paikalle, saatiin näyttely valmiiksi 12.6.2025. Yleisölle se oli avoinna ensimmäistä kertaa heti seuraavana päivänä. Näyttelyssä kuvataan Finnairin suihkukoneaikakauden alkua ja Caravelle-konetyypin roolia siinä. Esillä on myös Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle-projektia eli tämän koneyksilön tuontia Suomeen ja tähänastista kunnostustyötä esittelevää materiaalia. Näytöllä pyörii kuvasarja tästä vaiheesta. Samalla esitellään matkustajakoneen rakennetta ja tekniikkaa. Caravellen erikoisuutena on esillä mm. jarruvarjo. Näyttely on tehty vapaasti tutustuttavaksi, eli ei opastettua esittelyä. Esineistö on varustettu suomenkielisillä esittelyteksteillä, jotka syventävät ja selventävät esitellyn osan tai tapahtuman historiaa. Näyttelyä on tarkoitus täydentää jatkossa mm. lisäämällä pienesineitä ja englanninkielisiä tekstejä. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn! Kuvat: Jouko Tarponen. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Caravelle, OH-LEA, Sinilintu |